Terveyttä ruoasta

Elintarvikkeen terveysvaikutuksen osoittaminen

Tuotteen teho riippuu elintarvikkeen sisältämistä ainesosista ja niiden keskinäisistä vaikutuksista. Yksittäisen ainesosan vaikutus saattaa muuttua tuotteen valmistuksen ja varastoinnin aikana. Siksi on tärkeää, että teho on osoitettu myyntiin tulevalla tuotteella, eikä vain jollakin sen sisältämällä ainesosalla.

Danonen tuotteet tutkitaan yhdessä riippumattomien yhteistyökumppanien kanssa. Yhteistyökumppaneiksi valitaan oman alansa johtavia asiantuntijoita. Danonen tuotteiden terveysvaikutukset osoitetaan tuotannon eri vaiheissa ja lopullisella tuotteella tehdyillä kliinisillä tutkimuksilla. Vasta niiden jälkeen voidaan varmasti sanoa, että tuotteella on vaikutus.

Mikä on kliininen tutkimus?

Kliininen tutkimus tarkoittaa ihmisillä tehtävää tuotteen tehon ja turvallisuuden osoittavaa kokeellista tutkimusta. Danonen tekee kliiniset tutkimukset yleensä yhteistyössä sairaaloiden ja ulkopuolisten yhteistyökumppanien kanssa. Tutkimusasetelma määritetään yhdessä Danonen tutkijoiden ja kyseiseen tutkimusaiheeseen erikoistuneiden ulkopuolisten tutkijoiden kanssa. Tutkimus suoritetaan yleisten tieteelliselle tutkimukselle asetettujen sääntöjen mukaan, joita noudatetaan mm. lääketutkimuksissa.
Esimerkiksi:

  • Koehenkilöiden määrä voi ylittää 1000 henkilöä
  • Koehenkilöt osallituvat tutkimukseen vapaaehtoisesti.
  • Koeasetelma on yleensä kaksoissokkoutettu: koehenkilöt jaetaan satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen saa testattavaa tuotetta ja verrokkiryhmälle annetaan plasebo-tuotetta (samankaltainen tuote, mutta ilman vaikuttavaa ainetta). Koehenkilöt tai heitä koejaksolla seuraavat lääkärit eivät tiedä mihin ryhmään tutkittavat kuuluvat. Ryhmäjako selviää vasta tuloksia tarkasteltaessa.
  • Kliinisen tutkimuksen koejakso voi kestää kuukausia.

Danone tekee kliiniset tutkimukset samoilla tuotteilla, jotka päätyvät tuotantoon ja kuluttajalle. Tutkimustuotteet ovat päivittäiselintarvikkeita, joiden terveysvaikutukset liittyvät yleensä tuotteen valmistuksessa käytettyyn hapatteeseen tai tuotteeseen lisättyyn ainesosaan kuten D-vitamiiniin.

 
 
Google


Tuotteet

Danonen tuotteet esiteltynä tuotematriisissa, joka kertoo tuotteiden terveysvaikutukset nopeasti ja helposti. Voit tarkastella ominaisuuksia sekä vaikutus- että tuotelähtöisesti.

 

Danone tuotetietoa

Terveydenhuollon ammattilaisille laaditut tiiviit ja selkeät tietopaketit Danone-tuotteista.